|
Asunnonvaihto – hyvä loma-ajatus
Ajatella, miten suuria summia kulutamme lomalla ollessamme majoitukseen. Hotellit, motellit, matkustajakodit ym. – kaikissa maksamme yleensä myös niistä palveluista, joita emme käytännössä tarvitse tai joihin pystyisimme ihan hyvin itsekin, menettämättä samalla aikaa lomailun iloa.
Lasten kanssa matkustaessa toisinaan ilmenee tarve tavallisiin leluihin tai kotoisaan leikkikenttään – mutta nehän jäivät kotiin… Mitäs tehdä? Miten löytää paikka lomanviettoon, jossa olisi kodikas ilmapiiri ja mukavat oltavat, mutta samalla näkisi myös uusia maita ja ihmisiä?
HomeLink International
on maailman järjestö, jonka jäsenet – sekä perheet että yksilöt - ovat löytäneet mukavan tavan viettää vuosittaista lomaa vaiheikkaasti,
viihtyisästi ja edullisesti.
|
|
Asunnonvaihto (myös kodinvaihto, talonvaihto; engl. k. home exchange, house swap)
on yksinkertaista. Vaihdat vakituisen asunnon tai kesäkodin perheen kanssa, joka haluaa viettää lomaa siellä, missä sinä asut.
HomeLink auttaa vuosittain perheitä yli 60 maasta asunnonvaihtoon. Järjestö on toiminut jo yli 50 vuotta, joten meillä on erinomainen kokemus alalta.
HomeLink kannattaa kestävän matkailun periaatteita sekä maailman matkailujärjestön (World Tourism Organization) yleismaailmallisia
turismin toimintasääntöjä (Global Code of Ethics for Tourism). |
Kokemuksia asunnonvaihdosta:
Koti vaihtoon – Blue1 Dream, 3/2010, PDF
Lomalle vieraaseen kotiin – Ilta-Sanomat, 3.6.2009, PDF
Toisen koti kullan kallis – Helsingin Sanomat, 6.12.2008
Loma toisen kodissa – Meidän Perhe, 6-7/2008, PDF
Me maailmalla: Kun siivouksesta selvitään, kaikki on ihanaa – Kotivinkki nro 15/2007, 4.10.2007, PDF
Toteutuneita haaveita: Vaihdoimme hotelliloman omaan taloon – Ilona, 30.5.2007
Vaihto hotellille – Kymen Sanomat, 9.7.2006, PDF
Asuntoa vaihtamalla pääsee isokin perhe pitkälle – YLE Mikaeli / RealPlayer-nettivideo, 2003
Kodinvaihto edullinen tapa lomailla – Kaleva, 5.8.2003
With a home exchange, I lived free in Paris – Ottawa Citizen, 27.12.2003
Seeking European villa in I, F, E or O – Vancouver Sun, 19.07.2003
Mitternachtssonne in Finnland – saksalaisperheen kodinvaihtokokemuksista Suomessa
|
Holiday – amerikkalainen ja englantilainen nainen vaihtavat koteja romanttisessa komediassa, nyt myös DVD:nä, 2006
|
Valikoima ilmoituksista HomeLinkin Internet-tietokannassa, joissa etsitään vaihtoa myös Suomeen:
Australia :: Espanja :: Irlanti :: Iso-Britannia :: Italia :: Portugali :: Ranska :: Saksa :: Sveitsi :: Tanska :: Yhdysvallat
Ota heihin yhteyttä ja sovi kodinvaihdosta vaikka tänään! Ilmoittaudu tästä!

Miksi valita asunnonvaihto?
Matkustaisit mielelläsi, mutta et ehkä viihdy hotelleissa?

|
Lomaelämykset
- Asut paikallisväestön parissa, etkä elä ainoastaan "turistina"
- On helppoa luoda kontakteja paikalliseen väestöön
- Parempi perheloma
- Lapsetkin kokevat, millaista on olla lapsi muualla
Taloudellisuus
- Säästät rahaa yöpymisissä tai asunnon vuokrauksessa
- Voit matkustaa kauemmaksi vähemmällä rahalla
- Voit olla lomalla pidemmän aikaa vähemmällä rahalla
- Kulutat vähemmän rahaa kalliisiin ravintoloihin
Ainoa tapa..
- olla lomalla tyypillisten turistikylien ulkopuolella
- viettää todella lapsiystävällinen loma
- joka tarjoaa mukavuuksia kuin kotona, niin lapsille kuin aikuisillekin
- jolloin voit vierailla ystäviesi luona, ja asua heidän läheisyydessään
|
Mitä mahdollisuuksia kodinvaihto meille antaa?
HomeLink Estonia & Finland julkaisee joka vuosi yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa kaksi suurta painettua luetteloa, jotka sisältävät ilmoituksia useilta tuhansilta kodinvaihtoon haluavilta perheiltä. Luetteloissa on perheitä yli 60 maasta, joista noin puolet ovat Euroopasta.
Mittava luettelo Luettelomme ilmestyvät vuodenvaihteessa ja keväällä. Se merkitsee, että mahdollisuutesi asunnonvaihtoon ovat yhtä hyvät, riippumatta ilmoittautumisajasta. Viimeinen painettu luettelo ilmestyi toukokussa 2010.
Lataa näytesivu tästä. |
|

Vastauksia kysymyksiin joita meiltä usein kysytään
Voinko huoletta antaa vieraan perheen asua asunnossamme?
Kyllä, koska kodinvaihto on lomamuoto, joka on ollut olemassa jo yli 50 vuotta, ja enemmän kuin puolet perheistä on ottanut siihen osaa aikaisemminkin. Tämä osoittaa, että lomamuoto on huoleton ja turvallinen. Sillä myös se perhe, jonka kanssa asuntoa vaihdatte, pitää huolen teidän asunnostanne.
|
Voinko keskustella perheen kanssa joka on kokeillut asunnonvaihtoa?
Kyllä, ilman muuta. Ota meihin yhteyttä, niin lähetämme sinulle jo kokeneiden asunnonvaihtajien yhteystiedot sähköpostitse. Koska olemme itsekin asunnonvaihtajia, voit soittaa myös meille, parhaiten iltaisin.
Voimmeko vaihtaa asuntoa myös pidemmäksi ajaksi?
Meillä on monia perheitä, jotka vaihtavat asuntoa useamman kuin neljän viikon ajan. Asuntoja käytetään opiskeluoleskeluun, tai vaikka jos haluat asua toisessa maassa pidemmän aikaa. |
Suositummat vaihtotavat:
Asunnonvaihto: keskinäinen asuinpaikkojen vaihto kahden klubin jäsenen välillä samaksi aikaa.
Asunnonvaihto eri aikoina: asuinpaikkojen vaihto toisen klubin jäsenen kanssa eri aikoina.
Vieraanvaraisuusvaihto: osoitat vieraanvaraisuutta toiselle klubin jäsenelle Suomessa ja vietät myöhemmin loman hänen kotonaan.
Nuorisovaihto: klubin jäsenet mahdollistavat keskenään edellä mainittuja lomavariantteja lapsilleen.
Vaihto viikonloppuna: hyvä vaihtomahdollisuus ennen kaikkea maantieteellisesti lähellä asuville klubin jäsenille.
Tarjotaan lyhytaikaista yöpymistä: ystävällinen tapa tarjota toiselle HomeLinkin jäsenelle ilmainen yömaja pariksi yöksi kotonasi tai mökilläsi. Ei edellytä samalla vastaamista, entä hauska mahdollisuus esim. muiden paikkojen vierailuun tai pysäkiksi lentokentän läheisyydessä ennen aamulentoa.
Tarvitaan talonvahtia: haluat klubin jäsentä talonvahdiksi ollessaan pois kotoasi.
Tulen talonvahdiksi: haluat lähteä klubin jäsenen kodinhoitajaksi hänen poissaolon ajaksi.
Pitkäaikainen vaihto: koteja vaihdetaan 6 viikoksi tai pitemmäksi aikaa.
Jos idea kiinnostaa ja haluaisit kokeilla asunnonvaihtoa, ilmoittaudu jäseneksi tästä. Lähetämme vahvistuksen vuorokauden kuluessa.

Miten liityn jäseneksi?
HomeLink jäseneksi liittyminen on helppoa: täytä sähköinen jäsenhakemuslomake ja lähetä se meille. Pian lähetämme sähköisen viestin käyttäjätunnuksellasi ja salasanallasi, jonka avulla voit kirjautua
sisään HomeLinkin Internet-tietokantaan.
Antamiesi tietojen perusteella laadimme ilmoituksen, joka ilmestyy sekä HomeLinkin verkkosivuilla että painetussa luettelossa. Ilmoitusta voit Internetissä muokata milloin hyvänsä. Ilmoitukseen kuuluu myös kuva-albumi, johon kannattaa liittää kuvatiedostoja kodistasi (JPG-formaatissa).
|
|
Jäsenmaksut
Jäsenen vuosimaksu on 110 euroa, johon sisältyy ilmoituksen ja valokuvan julkaisu painetussa luettelossa, kuva-albumi 20 valokuvalle Internetissä, pääsy kaikkiin ilmoituksiin ja yhteystietoihin HomeLinkin verkkosivuilla jpm. Lisäksi voit tilata 2 kertaa vuodessa ilmestyvän painetun luettelon (yli 1000 s), yhteensä 30 euroa. Huom! Viimeinen painettu luettelo ilmestyi toukok. 2010. Jos haluat julkaista enemmän ilmoituksia, esim. kesäasunnosta tai mökistä, maksat lisäilmoituksesta vain 35 euroa.
Mukava lomanviettotapa on käsilläsi! Lähetä täytetty jäsenhakemus meille ja valmistaudu kokemaan jännittäviä matkaelämyksiä.

Ennen asunnonvaihtoa …
Ole itse aktiivinen kodinvaihdon onnistumiseen: täydennä ilmoitustasi varmasti valokuvilla perheestäsi ja kodistasi, käytä kotisivumme perusteellisia etsintämahdollisuuksia sopivien ilmoituksien löytämiseen ja ota itse yhteys muihin jäseniin. Miettiessään, miten tiedottaa toista HomeLink jäsentä sekä esitellä perheettä ja kotia, niin mallikirje englanniksi on ehkä avuksi.
Valitse HomeLinkin kotisivuilta tai luettelosta miellyttävimmät ilmoitukset. Jos käytät HomeLinkin kotisivun avainsanahakua, niin tässä pari vinkkiä:
1. vinkki! Valitessasi kaikki maantieteelliset alueet, löydät kaikki HomeLinkin aktiivien jäsenien ilmoitukset.
2. vinkki! Jos siirryt eteenpäin sivulle Tarkennettu haku, valitset kaikki maantieteelliset alueet, sen jälkeen "Toisen jäsenen haluttu kohde" valinnasta Suomen sekä klikkaat kahteen seuraavaan kohtaan „Ei”, löydät kaikki ne aktiivit HomeLink jäsenet, jotka ovat ilmoituksessaan merkinneet halutuksi kohdemaaksi mm. juuri Suomen. Paljon helpompi ottaa yhteyttä ja ilmoittaa asunnonvaihtokiinnostuksestasi!
Kun HomeLink jäsen ottaa sinuun yhteyttä esim. HomeLinkin sisäisen sähköpostijärjestelmän kautta, niin lähetä palautetta joka tapauksessa – myös silloin, kun lähetetty ehdotus ei sovi sinulle. Lyhyt sekä ystävällinen vastaus voisi olla vaikka sellainen: "Thank you for your offer, but exchanging to your (maa/kaupunki) is not in our plans for this year." Voit käyttää myös valmiiksi kirjoitettua englanninkielistä pikavastausta 'Ei kiitos'.
|
Sovi vaihtokumppanisi kanssa kaikista tärkeimmistä yksityiskohdista. Halutessasi voit yhteisymmärryksen vahvistaa myös kirjallisena sopimuksena. Sopimuksia sovitaan aika usein. Voit sen tehdä suoraan Internetissä - kotisivun www.finland.homelink.org hakusivulta löydät Asunnonvaihtosopimukset linkin alta ympäristön, jossa voit sopimuksia luoda, muuttaa, allekirjoittaa ja tallentaa.
Sopimusten katsomiseen tarvitset sisäänkirjauksen. Kummankin osapuolen allekirjoittamat sopimukset saavuttavat automaattisesti myös HomeLinkin paikalliset edustajat – aivan samalla tavalla kuin tähän saakka paperille tehdyt sopimuksetkin. |
Myös autonvaihto on asunnonvaihtajien kesken melko suosittu. Onhan sekin hyvä keino matkakulujen säästämiseen — voi välttyä kalliilta autovuokralta. Autonvaihtosopimuksia voit tehdä samassa nettiympäristössä, missä asunnonvaihtosopimuksiakin.
Ennen lomalle lähtöä kirjoita vaihtokumppanille ns. kodin opas (mistä mitäkin löytyy, miten kodinkoneet toimivat, hätänumeroita sekä yhteyshenkilöitä yms.) ja tiedota asunnonvaihdosta myös naapureita sekä ystäviä.
Loman aikana asuessa toisen perheen kodissa koeta toimia niin, kuten odotat heidän käyttäytyvän kodissasi.
Huom. Kaikki tärkeämmät ohjeet löydät pikaisesti esitteestä "Onnistuneen asunnonvaihdon kymmenen periaatetta" (pdf).
Kysymysten ilmetessä pyydämme ystävällisesti ottamaan yhteyttä:
 |
Sandra Meigas
paikallinen toimitusjohtaja
HomeLink Estonia & Finland
P.O. Box 3039, Narva mnt 1 10504 Tallinna, Viro
Puh +372 518 2812
|
Pankkitili:
Sampo Pankki 800011-71162689 BH Nordic TÜ Y-tunnus: 10935708 |

|